Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Viima ja Dante huilaavat lenkin jälkeen

Perheeseeni kuuluu kolme koiraa. Lisäksi omistan muualla asuvan sijoitusnartun.  Kasvattajanimeni on Venetian, joka vahvistettiin kesäkuussa 2013. Asustelemme kerrostalossa Helsingin Laajasalossa. Kaikki lemmikkimme ovat tottuneet urbaaniin elämään ja siksi niiden kanssa eläminen kerrostalossa on melko vaivatonta. Haaveissa on luonnollisesti se oma omakotitalo pääkaupunkiseudulla jonain päivänä - olisi todella luksusta voida vain päästää koirat ovesta pihalle ja pystyä luottamaan siihen että ne sopivan kokoisella pihalla saisivat kovasti juoksentelevaisina otuksina ainakin jonkinlaiset höyryt päästeltyä ilman omistajan vaivannäköäkin.

Peruslenkkeilyn lisäksi harrastan koirieni kanssa näyttelyitä ja leikkimielistä hakua/jäljestystä, ja näiden lisäksi vinttikoirien kanssa rata- ja maastojuoksukilpailuja (vaikka treenejä lukuunottamatta nämä lajit ovat nyt telakalla) ja bassetin kanssa metsästyskokeita ja MEJÄ:ä.

Kruunuvuoren maisemissa

Autottomuus rajoittaa koirien viemistä irtipitopaikkoihin, joten ne täytyy löytää mahdollisimman läheltä. Laajasalosta löytyy onneksi useita vinttikoirien juoksutukseen sopivan turvallisia metsiä. Vapaanajuoksutus on elinehto mielestäni jokaiselle koiralle, tietysti aidatulla alueella jos koiraa ei uskalla päästää kokonaan vapaaksi. Omat koirani eivät juoksentele koirapuistoissa juurikaan, joten niissä käymme harvakseltaan.

Pari kilometriä Kauppatorilta

Vapaana ulkoillessaan vinttikoirani pysyttelevät enimmäkseen lähettyvilläni, mutta bassettia nenä vie ja se tekee laajempia hakukierroksia. Kaikki ovat kiinnostuneita riistasta joten tämä luonnollisesti rajoittaa sopivia vapaanapitoalueita, lähellä ei saa olla teitä niin että koira sinne kovin nopeasti jäniksen perässä juoksisi. Saaressa asuminen helpottaa, koska vesi on niin tehokas luonnollinen este.

Perheellämme on käytössä myös kaksi kesämökkiä maalla, jotka ovat molemmat koirille oikeita kesäparatiiseja. Hurtat nauttivat siellä perheen kesken laumana juoksentelusta todella paljon ja väsyvät siitä huomattavasti enemmän kuin kaupunkielämästä. Tämän takia pyrimme oleskelemaan mökeillä mahdollisimman paljon kesäisin ja käymme niillä säännöllisesti myös talvisin.

Talvisin ulkoilemme luonnollisesti paljon meren jäällä, saaressa kun asumme. Jäätilanteen kyttäys on jokatalvinen stressinaihe. Jäällä on mukavan turvallista juoksuttaa ja vinttikoirallekin on tilaa kunnolla oikoa koipiaan.

Koirani tykkäävät myös kovasti uimisesta ja kahlaamisesta, joten aina kun mahdollista (lähinnä kun ei ole jäitä...) vierailemme merenrantojen ja oman mökkirannan lisäksi myös kaupungissa koirien uimarannoilla. Koiristani erityisesti borzoi ja basset ovat innostuneet oikeiksi vesipedoiksi ja ovat innokkaita uimareita.

 

©2017 Kennel Venetian - suntuubi.com