Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

VARJO

Varjo tuli minulle Chaden kanssa lemmikkikauppa Faunattaresta kun sain luvan rottien hankintaan. Varjo oli rotista se hurmaavan kesy sylirotta, ja kilttinä ei pärjännytkään hurjaluontoiselle Chadelle. Pian minulla olikin kaksi rotanhäkkiä ja yrityksenä pitää parhaani mukaan rotat erossa toisistaan. Ikävä kyllä Varjo kuoli jo puolitoistavuotiaana kun se täytyi rankan hengitystietulehduksen takia lopettaa.

 

CHADE

 

Chade tuli minulle samaan aikaan kuin Varjo, mutta pojat eivät kauaa tulleet toimeen Chaden kiusatessa Varjoa. Chade oli tullessaan aivan yli-ikäinen ja Faunatteressa saanut varmasti olemattoman vähän käsittelyä, joten se oli kuin villirotta, puri myös ihmisiä. No, reipashan se oli eikä minusta ollut sitä lopettamaan, joten hankimme sille sitten oman häkin jossa se sai elellä elämänsä loppuun asti. Chade oli muuten terve ja vilkas rottapoika kuten mikä rotta tahansa, mutta oli turha laittaa sormiaan (tai varpaitaan) epähuomiossa sen häkin kaltereiden ulottuville. Chade kuoli vanhuuteen 2,5 vuotiaana.

 

ZIRKON

Zirkon tuli minulle korvaamaan Varjon menetystä. Tämä rottapoika paljastuikin aivan yhtä hurmaavaksi otukseksi kuin Varjokin. Zirkon oli todella kiltti ja kesy, ja myöskin hyvin reipas: kissanhajusta huolimatta se uskalsi muutamaan kerran karata aina avoimena olevasta rotanhäkistä lattioille ja edelleen keittiön hellan taakse. Onneksi se saatiin houkuteltua aina takaisin juuston avulla. Zirkon tuli hyvin toimeen muiden rottien kanssa. Zirkon kuoli muutaman vuoden iässä.

 

FINROD

Pieni kiharaviiksinen rex-rotta Finrod tuli minulle yhtä aikaa Silinden kanssa seuraksi Zirkonille. Finrod oli kaikista rotistani rauhallisin ja leppoisin kaveri. Se tuli hyvin toimeen muiden rottien kanssa ja oli todella kiltti hoidokki ihmisille. Olikin suuri suru että juuri Finrod kuoli rottakolmikosta ensimmäisenä vain reilun vuoden iässä.

 

SILINDE

Silindeä sanottiin myös silikoniksi, niin liukasliikkeinen tämä pikkuotus oli. Todella eläväinen ja aktiivinen tapaus joka tykkäsi peuhata Zirkonin ja Finrodin kanssa. Ihmisiä kohtaan myös hyvin ystävällinen. Silinde kuoli vajaan parin vuoden iässä.

 

Silinde, Finrod ja Zirkon

©2017 Kennel Venetian - suntuubi.com